perjantai 24. marraskuuta 2017

Lempeä oli lokakuu

Lämpimästä säästä huolimatta syksy antaa värejään joen rannoille

Lokakuu Ranskassa oli se kauan kaivattu kesä ja kesältä se tuntuikin. Muutamana päivänä sää oli jopa liiankin lämmin pohjoisesta tulleille. Päivän kuumimpaan aikaan piti helteeltä piiloutua sisätiloihin siestaa viettämään. Onneksi asuinrakennuksemme ilmastointi puhalsi viileähköä ilmaa ja pudotti lämmön miellyttäviin +22 lukemiin.

Loma-ajat koululaisilta ja työssäkävijöiltä olivat ohi. Meren, järvien, jokien ja kanaalin rannoilla oli ruhtinaallisesti tilaa ulkoiluun. Sitä tulikin harrastettua ja bonuksena syysaurinko antoi väriä valkonaamoille. Kävelyretkien jälkeen oli mukava palkita itsensä kahvikupillisella tai kylmällä juomalla, istahtaa kaikessa rauhassa hetkeksi katukahvilaan seuraamaan maailmanmenoa tai omalle parvekkeelle kirja tai sanaristikko seuralaisena.

Lokakuun kohokohtia olivat suomalaisnelikkomme tapaamiset. Vietimme leppoisaa yhdessäoloa viehättävissä paikoissa ja maisemissa. Ohjelmassa oli entiseen tapaan hyvää ruokaa ja rattoisaa korttipeliä. Oli myös uusia kokemuksia, kuten kiertokävely ja rennot aperitiivit spontaanin ooppera-aarian tunnelmissa viinikellarin terassilla ystäviemme kotikyläläisten kanssa. Mukava oli myös käydä suosituilla omenajuhlilla vuorten ympäröimässä Sahorressa ja ostaa sieltä Rotjan laakson makoisia luomu-omenia.  Miellyttävä kokemus oli myös visiitti hedelmäpuutarhassa, jossa oli mahdollisuus kiivien itsepoimintaan. Kotiinviemisinä lähti tilalta 10 kg itsepoimittuja vitamiineja kellariin kypsymään. Nyt marraskuussa ovat ensimmäiset hedelmät jo kypsiä ja raikkaan mehukkaita.
 
Kiivipuun oksilta on hedelmien kerääminen helppoa

**********************************************************************



maanantai 23. lokakuuta 2017

Kesä jaksoi odottaa (matkaraportti)

Pilvisen ja hämärän päivän pimentyessä illaksi ajoimme Turun satamassa auton laivan uumeniin. Tällä kertaa vaatimaton hyttimme sijaitsi meluisan käytävän varrella. Ruotsalaisnuoriso juhli melko äänekkäästi vielä käytävälläkin paluumatkallaan Turun risteilyltä Tukholmaan. Käytävämetelin vastapainoksi mitkään kuulutukset eivät kantautuneet hyttiimme. Onneksi heräsimme juuri ajoissa, ehdimme autokannelle ja saman tien pimeän nukkuvan Tukholman sunnuntai-aamuun. 140 kilometriä myöhemmin päivä valkeni pilvipoutaisena kun poikkesimme aamukahville viehättävään Krog@kafe-paikkaan. Juuri valmistunut kahvi ja tuoreet täytetyt sämpylät maistuivat taivaallisilta. Niiden voimin matka taittui mukavasti, pienet sadekuurot eivät menoa haitanneet. Malmön sillalla liikenne oli varsin hiljaista, Kööpenhamina jäi nopeasti taakse. Vaikka pysähtelimme jaloittelemaan ja syömään hedelmiä, olimme Rödbyn satamassa pari tuntia ennen varattua lähtöä. Normaalisti Saksaan menevään laivaan pääsee etuajassakin, jos laivassa vain on tilaa. Niin nytkin kuvittelimme kun näimme lähtöjonossa odottelemassa vain vähän autoja. Nälkäkin alkoi jo tuntua ja suunnittelimme laivamatkan taittuvan ruokailun merkeissä.
Lippukopin tiukalla tädillä näytti olevan huono päivä. Ei puhettakaan, että pääsisimme aikaisemmin lähtevään laivaan. Tulkaa uudelleen kahden tunnin päästä. Luukku suljettiin ja verho kiskaistiin lasin eteen. Eipä auttanut hölmistyneiden matkaajien tehdä muuta kuin kääntyä takaisin tulosuuntaan. Kuin lohdutukseksi harmaa pilviverho alkoi rakoilla ja pian aurinko paistoi täydeltä terältä.  Poikkesimme sitten Rödbyn kaupunkiin, jossa päätimme tankata auton ja katsoa löytyisikö kaupungista avoinna olevaa ruokapaikkaa. Auto tuli tankattua ja matkustajat nauttivat tuhdit ja maukkaat ateriat ravintolan ulkoterassilla päivänpaisteessa. Jäi vielä hieman aikaakin kävellä ja katsella kesäisiä, rauhallisia kaupunkinäkymiä.
Henkilö lippukopissa oli vaihtunut ja kohtelias herrasmies toivotti meille hyvää matkaa. Vajaan tunnin kesti laivamatka, tilaa oli ruhtinaallisesti. Istuimme laivan keulaosassa ja seurasimme miten Saksaan tultaessa pilviverho täytti taivaan. Illan pimetessä ajoimme kevyessä tihkusateessa majapaikkaan pienen kylän laitamille. Perille päästyämme totesimme ulko-oven olevan tiukasti lukossa, eikä kukaan reagoinut ovikellon soittoon. Taskulampun valossa havaitsimme ovikellon vieressä paperilapun, jossa oli puhelinnumero, mihin voi soittaa. Onneksi puhelimeen vastannut naisääni ymmärsi solkkauksemme ja lupasi tulla 10 minuutissa avaamaan oven.
Pitkän päivän jälkeen väsymys valtasi odottajat, varsinkin kun odottelu kesti reilun puoli tuntia. Lopulta paikalle kaahasi kiireisen oloinen naishenkilö. Hän avasi ulko-oven, näytti huoneemme, ilmoitti mihin aikaan aamukahvi tarjoillaan ja kaahasi tiehensä. Kun luvattu nettiyhteyskään ei toiminut, totesimme, että tällaista matkailu on tällä kertaa. Avasimme ikkunan ja nukahdimme sateen ropinaan.
Sateeseen rummutukseen heräsimme seuraavana aamuna. Aamupala oli runsas ja maittava. Sen voimin matka jatkui ohi Hampurin kohti etelää. Rekkaliikenne ei ollut viikonlopun jälkeen vielä täydessä vauhdissa, joten sen aiheuttamat pelottavat vesipatsaat eivät haitanneet menoa. Bremenin jälkeen sade hiipui pikkuhiljaa tihkusateeksi ja Dortmundin seuduilla lakkasi kokonaan. Parin jaloittelutauon ja muutaman matkaa hidastavan tietyömaan jälkeen olimme jo kello16 puolipilvisessä säässä tulleet majatalon tilavaan ja siistiin yläkerran vierashuoneeseen, missä nettikin toimi moitteettomasti. Saimme viestitettyä kotiväelle matkakuulumiset ja luettua Suomen uutisotsikot. Ennen illan ruokailua ehdimme kävellä lenkin kylällä. Talot ja pihat puutarhoineen katujen varsilla olivat hyvin hoidettuja kuten kaikissa muissakin kylissä. Kauppojen ja huoltamoiden pihoissa näkyi julisteita parin kilometrin päässä olevan naapurikylän illan Oktoberfestistä. Pari kertaa aamuyöstä havahduin kadulta kuuluvaan olutjuhlilta palaavien juhlijoiden yhteislauluyrityksiin ja muuhun iloiseen meteliin.  

Täällä se kesä odotti ja läksi mukaamme
Toiseksi viimeinen matkapäivä viestitti jo kesästä. Aamulla majatalosta lähtiessä auton mittari näytti + 12 asteen lukemaa, mutta jo pari tuntia myöhemmin jaloittelutauolle pysähtyessä asteita oli +20. Moottoritien jylinä musiikkina puistomaisen levähdyspaikan maahan pudonneet keltaiset lehdet tanssivat kevyessä kesätuulessa.  Taakse jäi Wiesbaden, siirryimme kulkemaan Rhein-joen läheisyyteen. Mannheimin tienoilla hätkähdytti vastaantulijoiden kaistalla tapahtunut iso onnettomuus, jossa henkilöautoja kuljettanut rekka lasteineen oli kasassa, myös muita autoja oli pitkin ja poikin tiellä. Liikenne vastapuolella seisoi monen kilometrin matkalla, vain ambulanssit, palo- ja poliisiautot pystyivät pientareen kautta liikkumaan pelastustoimiin.
Iltapäivällä ylitimme Saksan rajan. Ranskassa Mulhousen lähettyvillä huoltoaseman buffetpöydästä löytyi molemmille mieluista lounasruokaa. Tie kulki kohti länttä ja viimeistä yöpymistä ennen kotipesää. Pienen kylän kirkon vieressä oleva ranskalainen vinttikammari oli tullut ajattelemattomasti varattua. Eipä tullut varatessa mieleen, että oli täysikuun aika. Niinpä kuuhullu matkaaja ja kattoikkunasta naureskeleva kuu tuijottivat tuntikausia toisiaan. Valveilla olon varmisti tunnin välein paukkuvat kirkon kellot. Onneksi kuskin unia eivät moiset pikkuasiat häirinneet, hyvin sanoi nukkuneensa.
Kuutamoyön jälkeen maisema oli kietoutunut koleaan sumuvaippaan, mittarissa + 5 astetta. Autoa pakatessa oli aavemainen hiljaisuus, kaikki äänet olivat kadonneet. Sentään navigaattori osasi kertoa mihin päin lähdetään. Matkavauhti oli alkuun varsin maltillista. Näkyvyyttä tuskin ollenkaan ja vain harvassa autossa takana sumuvaloja, muista valoista puhumattakaan. Puoleen päivään mennessä tuuli heräsi ja hajotti sumupilvet. Esiin tulivat kesän kuumuuden kuivattamat maisemat, kellanharmaan värittämät puut ja tienpenkat, viinitarhojen haalea ruska. Auton mittarissa oli asteita + 25 kun pysähdyimme jaloittelemaan aurinkoiselle levähdyspaikalle. Pohjoisesta tulleelle se tuntui kuin saunan lämmöltä, vaatteiden vähentäminen alkoi välittömästi. Lämpötila vain nousi iltapäivällä. Koko kesän ikkunaluukut suljettuna ollut koti tuntui ihanan viileältä kun raahauduimme väsyneinä mutta onnellisina sisälle kantamuksiemme kanssa.
Nyt kolmisen viikkoa myöhemmin voi vain todeta, että kesän lämpö on edelleen täällä ja se tuntuu hyvältä.

                      *************************************************** 


sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Vähän ennen lähtöä

Sumu hälvenee järveltä
Oikeastaan matka alkaa silloin kun päätetään lähtöpäivä, suunnitellaan reitti, varataan laivaliput ja majapaikat matkan varrelta. Sitten unohdetaan koko matka. Muutaman viikon ajan se on vain yksi merkintä tulevasta tapahtumasta allakassa. Noin viikko ennen lähtöä vietetään läksiäisiä, etsitään laukut kaappien uumenista, ostetaan viemisiä. Viimeisinä päivinä pakataan ja puretaan laukkuja, koskaan pakkaus ei onnistu ekakerralla. Sitten siivotaan ja laitetaan koti lähtökuntoon, jääkaappi ja pakastin tyhjennetään.

Syyskuun sumuisina viimeisinä päivinä kaappeja penkoessani käsiini sattui laatikko, jonka olin lujasti kiinni teipannut ja vuosiksi unohtanut. Laatikossa olivat nuoruusvuosien päiväkirjavihkot. Istuin lattialla ja luin vihkoja, palasin ajassa kauas taaksepäin. Hymy ja kyyneleet vuorottelivat tai tulivat yhtä aikaa. Voi nuoruus, miten suloista ja kipeää aikaa se on ollutkaan, mutta joka lauseesta tunsin itseni. Vihkot luettuani tiesin, että on niidenkin aika lähteä. Vihkoista löytyneet muistot elävät vielä mielessäni, jonakin päivänä ne taas unohtuvat. Paperisilppuri tuhosi vihkot yhdessä muiden vanhojen tarpeettomien papereiden kera.

Sumu ikkunan takana hälveni hiljalleen, syksyiset maisemat, tyyni ja rauhallinen järvi näyttäytyivät. Mielikin rauhoittui. Oli hyvä lähteä matkalle talvikotiin.

Auringonkukat pääsevät  näkyviin sumuverhon takaa 

Hamppupellolla säilyy kesän vihreys

**************************************************************

maanantai 18. syyskuuta 2017

Rantarosvo ja laiturin vartija

Utelias  rantarosvo
Rannoillemme on ilmestynyt viiksekäs riiviö. Jo kevätkesästä ihmettelimme mihin hävisivät rannan pönttöihin pesineet pikkulintupoikueet. Viileä kesä ei oikein riittänyt syyksi. Vasta syyskesästä näimme tämän pienen, mutta ärhäkän pedon. Rohkein alueen kissoista yritti tehdä tuttavuutta sen kanssa. Mutta irvistelevä, sähisevä ja kiljahteleva otus sai kissan perääntymään ja pakenemaan kaikkien yhdeksän henkensä edestä.

Naapurissa asuva metsämies tunnisti eläimen villiminkiksi. Sanoi sen olevan tuholaisen, joka ei kuulu alkuperältään Suomen luontoon. Tulokas on vielä sen verran uusi suomalaisessa luonnossa, että mm. linnut eivät osaa pelätä sitä ja suojautua sitä vastaan. Se on kaikkiruokainen taitava tappaja, joka tappaa enemmän kuin jaksaa syödä. Sen kiinnisaamiseksi on nyt rakennettu pieni lautta, jonka päällä vanha katiska syötteineen odottaa saalistajaa. Lautta piti sijoittaa tarpeeksi kauas rannasta ja laiturista, etteivät alueen kissat päätä uida syömään syöttikaloja.
Laiturin vartija
Kotijärvellämme ovat lokit viihtyneet. WC-tiloikseen ne valitsivat laiturimme. Koko alkukesän se oli valkoisten jätösten peitossa, vaikka sitä usein puhtaaksi pestiin ja harjattiin. Lokkien wc:n käyttö loppui kuin seinään kun paikalle ilmestyi laiturin vartija. Laiturille heitettiin pieni muovikäärme, joka on koko kesän pitänyt lokit poissa laiturilta. Kaikkia uimaan menijöitä ei muistettu varoittaa viattomasta vartijasta, joka aidon näköisellä olemuksellaan ehti aiheuttaa muutaman ylimääräisen sydämenlyönnin ja pelon kiljahduksen.
Näinä päivinä lokit ovat kerääntyneet järven vastarannalle pitkäksi helminauhaksi muuttomatkaa varten. Myös joutsenparvet laskeutuvat järvelle lepäilemään. Kurjetkin huutelevat jäähyväisiään rantojen sänkipelloilla. Muuttolinnun sielu kuuntelee matkaan lähtijöitä ja taitaa lähiaikoina liittyä samanmielisen joukon jatkoksi.
                         *********************************************** 

torstai 24. elokuuta 2017

Onnellisten tähtien alla


Täällä Koirantähden alla, Petra Heikkilä
Kävimme Tampereen takana tyttären perhettä tapaamassa. Yhteiseen kesäperinteeseen kuuluu mukava retki Iittalan naivistisen taiteen näyttelyyn. Niin nytkin sai hymyillen nauttia taiteilijoiden hauskoista ja oivaltavista ”satojen tarinoiden kesä”-teoksista.

Lähtiessä emme muistaneet, että matka sattui ties kuinka monennen hääpäivän kohdalle. Pitkälti yli 50 vuotta on yhteistä polkua tallattu. Asia tuli mieleen kun pysähdyimme Petra Heikkilän ”Täällä Koirantähden alla”-teoksen eteen. Suloisen taulun tunnelma oli tumman haikea. Siinä sitten kiittelimme ja onnittelimme toisiamme. Huokailimme miten nopeasti vuodet ovat vierineet ja miten paljon hyvää elämä on meille antanut.

Tänään mies meni urheilemaan kavereidensa kanssa. Syksyisen harmaata, vain kymmenasteista päivää lämmittämään leivoin mustikkapiirakan. Pian saan ottaa sen pois uunista.

Edellinen leipomispäiväni herätti hieman hilpeyttä. Oma kalaonni ei tänä kesänä ole suosinut, mutta eräänä päivänä onnistuin saamaan pyyntituoreita muikkuja.  Joten heti patakukon leivontaan. Olin edellisenä päivänä saanut uuden älypuhelimen, joka ennakoi tekstiviestiä näppäiltäessä tulevia sanoja. Innoissani tekstailin ystävälleni, että uunissa kypsyy kesän paras patakukko. Saajan viestissä luki, että uunissa kypsyy kesän paras pakkasukko. ”Liioittelua, ei tämä kesä sentään niin kylmä ole”, vastasi ystäväni. 

                                             ************************************



maanantai 14. elokuuta 2017

Jotakin kesästä


Valkoapiloiden aikaan 
Mitähän tästä kesästä voisi sanoa. Viileyttä ja sateita voisi päivitellä, tuulisia säitä ja ilmastonmuutosta manailla, huonoa kalaonnea surkutella. Mutta olkoon, ilmoille ei mitään mahda. Parempi tämä raikas viileys kuin Etelä-Euroopan tappava helle.
Yli kaksi kuukautta tätä Suomen kesää on jo takana. Meni kesäkuu ja valoisat yöt, menivät kesävieraat. Tuli juhannus ja lavatanssit kuin silloin ennen. Ikääntynyt oli orkesteri kuten suurin osa meistä tanssijoistakin, mutta tanssimusiikki oli samoja kappaleita kuin silloin ennen. Kolmen tunnin ajan jaksoi Tuhkimo olla taas nuori ja tanssia prinssinsä kanssa. Keskiyöllä lumous haihtui, jalat uupuivat ”lasikengissään” ja prinssi vei mummotuhkimon kotilinnaan.

Heinäkuussa harrastettiin pienten yökyläläisten kanssa käsitöitä, opeteltiin napin ompelua ja ketjusilmukan virkkaamista. Pääasia oli kuitenkin uiminen. Siihen harrastukseen ei tullut kyllästymisen hetkiä. Taito karttui uimareilla kiitettävästi. Iltasaduiksi vanha tuttu Grimmin jännittävän pelottava satukirja oli suosituin. Vaikka lukutaitoinen tokaluokkalainen keräsi sänkynsä viereen kasan Aku-ankan taskukirjoja, kiipesi hänkin lukijan kainaloon kuuntelemaan ääneenlukua.

Yökyläläisten mentyä matkustimme Kotkaan veljeni keltaiseen taloon kosken partaalle jokakesäiseen sisarusten tapaamiseen. Sadekuurot ja ukkosen satunnaiset jyrähdykset säestivät iloista ja leppoisaa jälleennäkemistä. Kaksi oli joukosta poissa. Sisar liian kaukana, hankalan matkan päässä Australiassa, veli asuen sydämissämme, hautapaikka kauniiden kukkien alla kuusten viileässä varjossa.

Heinäkuussa oli aikaa myös lukea. Uusi mukava ja helppolukuinen tuttavuus oli 20–30 luvulle sijoittuva Terttu Autereen kirjasarja, josta luin ” Kirjepostia, Sininen hatturasia, Huhtikuun morsian ja kuka murhasikaan rouva Holmin”. Kiehtovaa ajankuvausta, jännitystä ja romantiikkaakin. Mieluista ja sujuvaa luettavaa oli myös Eppu Nuotion uusin dekkari ”Myrkkykeiso”. Pidin myös Heidi Mäkisen ”Ei saa mennä ulos saunaiholla”, varsinkin kun yksi tarinan kertojista oli suorapuheinen kissa. Nautin myös Sirpa Kähkösen kauniista kielestä ja tarinasta” Tankkien kesä”-kirjan parissa. Monta vuotta ennätti kulua, että Laila Hirvisaaren kirjoja ei tullut enää luettua, mutta nyt pienen puhumattoman tytön tarina ”Hiljaisuus” kosketti tätä lukijaa. Koskettava oli myös Paola Piganin mustalaistarina ”Älä astu sieluuni kengät jalassa”. Nyt odottaa yöpöydällä vuoroaan uusi tuttavuus Pasi Ilmari Jääskeläisen ”Väärän kissan päivä”.

Elokuu on jo puolessa välissä. Syksy lähestyy vääjäämättä. Pian on aika suunnitella paluumatka talvikotiin. Sinne missä tällä hetkellä helle on uuvuttava, yötkin kuumia. Ajatuksiin hiipii mielikuva lämpimästä hiekasta ja merestä, jonka vesi on niin lämmintä, että sinne uskaltaudun minäkin. Kotijärven vesi on ollut minulle liian kylmä. 

Ennen lähtöä on aika tavata vielä ystäviä, poimia mustikoita, sieniä ja puolukoita, kokeilla toistaiseksi surkeaa kalaonnea. Yksi hauki ja ahven koko kesän saaliina on aika vaatimaton.

Yksi tuulisista päivistä

******************************************************



perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kevätmuuton jälkeen


Taas on yksi muuttomatka tehty. Kunkin päivän ajomatkat olivat noin 400–600 km. Tälläkin kertaa etsimme etukäteen netistä rauhallisia majoitustiloja pienistä kylistä matkan varrelta. Koska emme muista kylien, vielä vähemmän majapaikkojen nimiä, annoimme niille keksimämme nimet, jotka heti palauttavat kohteet mieleemme. Ranskassa yövyimme Yhdeksän kissan majatalossa. Saksassa pääsimme Keisarin kammariin, Punakalojen kylpylään ja Hylättyjen talojen naapuriin. Etelä-Ruotsissa sänkymme oli Pehtorin aitassa ja viimeisen yön laivalla Tukholmasta Turkuun kuuntelimme sumusireenien laulua.

unikkopeltoja
1. päivä
Matka Carcassonnesta alkoi aamulla kauniissa ja lämpimässä päivänpaisteessa. Taakse jäivät vihreyteen puhjenneet viinitarhat, punaiset unikkokentät ja violetin sävyissä aaltoilevat laventelipellot. Iltapäivällä Lyonin seuduilla vastassa olivat mustat pilvet, salamoiva taivas ja kaatosateet. Tie oli veden peitossa. Moni auto oli pysähtynyt moottoritien reunaan odottamaan taukoa sateeseen. Me matelimme jonon mukana kunnes pääsimme poikkeamaan pikkutielle kohti yöpymispaikkaamme. Ukkosmyrsky oli ohitse kun illansuussa saavuimme peltojen lomassa mutkittelevaa pikkutietä Yhdeksän kissan majataloon. Maatilan puhelias isäntä savisaappaissaan, yksi kissoista sylissään tuli vastaan. Ohjasi meidät tupaan, riisui kenkänsä, tarjoili tuoremehua ja pientä välipalaa. Kertoi, että yhdeksän kissan lisäksi heillä on kolme koiraa, kaksi hevosta ja aasi. Illan tullen kiipesimme yläkerran vierashuoneeseen. Avasimme ikkunan, sisälle tulviva sateen raikastama ilma ja lintujen konsertti saattelivat meidät untenmaille. Aamukahvilla tapasimme myös talon emännän, yhtä puheliaan kuin isäntäkin. Oli huolissaan oliko herättänyt meidät yöllä töistä tullessaan. Vakuutimme koko yön sikeästi nukkuneemme.

2. päivä
Matka jatkui aurinkoisessa säässä läpi vihreiden metsäisten mäkien ja laaksojen kohti Saksan rajaa. Maisemat olivat kesäisen kauniita, liikenne rauhallista. Samoin oli Saksan puolella. Aluksi reittimme myötäili Rein-jokea, kunnes ennen Frankfurtia vaihdoimme kohti itää kulkevalle moottoritielle. Autobaana oli nielaissut melkoisen määrän kilometrejä kun illalla kiipesimme jalat tönkköinä tyypillisen saksalaiskylän gasthausin yläkertaan keisarilliseen kamariimme. Kylä sijaitsi kumpuilevassa maastossa. Kirkonkellojen ääni kaikui mäeltä mäelle. Kellojen soittoon sekoittui mäen takana kumiseva ukkosen jyrinä. 
näkymä keisarin kamarista
3. päivä
Vuoroin aurinko ja tuulessa kiitävät pilvet siivittivät matkaamme seuraavana päivänä. Ohitimme keltaisina kimmeltäviä rypsipeltoja ja vihreitä laajoja viljavainioita. Illansuussa poistuimme autobaanalta kapeille keväänvihreille metsäisille teille. Kiltisti navigaattori ohjasi kulkumme läpi pienten kylien kunnes saavuimme erään hiljaisen kylän gasthausiin, Punakalojen kylpylään. Nimesimme paikan huoneemme ikkunan alla olevan pulskien punaisten kalojen asuttaman lammikon mukaan.

pilviä ja mäkiä matkan varrelta

rypsipelto
4. päivä
Päivänpaisteessa jatkui matkamme seuraavanakin päivänä. Koska päivämatka oli normaalia lyhyempi, päätimme pysytellä hiljaisilla kyläteillä. Oli mielenkiintoista ajella entisen Itä-Saksan alueella pienten kylien läpi. Vieretysten näkyivät menneisyys ja nykyisyys. Rapistuneet hylätyt rakennukset kertoivat omaa ankeaa tarinaansa ja uudet kauniit puutarhojen ympäröimät talot kuvasivat tämän päivän hyvinvointia. Viimeisen yön Saksassa nukuimme suurten kuusien ympäröimässä hiljaisessa hotellissa hylätyn kerrostalon naapurissa Sassnitzin sataman läheisyydessä.
tyhjät talot

hylätty kerrostalo hotellin naapurissa

5. päivä
Koska laiva Ruotsin Trelleborgiin läksi vasta iltapäivällä, ehdimme pistäytyä muutaman kilometrin päässä olevassa Sassnitzin viehättävässä lomakaupungissa. Nyt kaupunki oli varsin hiljainen, mutta varmaan lomasesongin alettua kaupunki herää elämään.
Laivamatka Ruotsiin kesti vain neljä tuntia. Ilmeisesti reitti on suosittu, koska toukokuun alkupuolella keskellä viikkoa laiva oli aivan täysi. Suuri osa matkustajista istui ravintolatiloissa korttia pelaamassa. Käytävien penkeillä matkustivat koirien omistajat lemmikkeineen. Osa matkustajista värjötteli tuulisella kannella. Sateinen ja viileä oli Trelleborgin ilta kun ajoimme ulos laivasta. Tunnin matkan päässä Landskronan tienoilla pääsimme kömpimään Herraskartanon pehtorin aittaan.

 pehtorin pihapuu
6. päivä
Runsaan aamupalan saimme nauttia kartanon puolella seuranamme puhelias kartanon herra. Tie kohti Tukholmaa kutsui kulkijoita. Vilpoinen vesisade muuttui puolipilviseksi poutapäiväksi kun lähestyimme Tukholman satamaa. Luonto oli ujosti heräämässä kevääseen.
Valoisien kesäöiden toivossa olimme varanneet laivamatkalle ikkunallisen hytin. Toiveena oli katsella hytin ikkunasta illalla Tukholman saaristoa ja seuraavana aamuna saapumista Turkuun läpi kauniiden saaristomaisemien.
Istuimme illalla ravintolan ikkunapöydässä iltapalalla ja lasillisilla viiniä hyvin onnistuneen matkan kunniaksi. Totesimme, että matkalla liikenne oli ollut varsin maltillista, auton kanssa ei ollut ongelmia, kaikki yöpymispaikat olivat meille mieluisia. Meri oli peilityyni kun laiva lipui ohi hienosti valaistujen rantamaisemien. Aterian jälkeen puoliso totesi olevansa rättiväsynyt ja niinpä kiipesimme hyttiimme. Eipä siinä mennyt montakaan minuuttia kun mies oli jo unten mailla. Sammutin hytistä valot ja katselin ikkunasta hetken aikaa yöllistä merimaisemaa. Meri oli edelleen peilityyni, tuntui kuin laiva olisi pysytellyt paikallaan. Ilmastointilaitteen hiljaiseen huminaan nukahdin minäkin.
Näin unta valaista, jotka lauloivat matalalla äänellä. Ääni hävisi välillä ja kuului sitten uudelleen. Havahduin puolittain hereille, katsoin ulos. Tuntui kuin laiva pysyisi edelleen paikallaan. Ikkunasta näkyi vain pimeyttä. Valaitten ääni kantautui taas pitkin ulappaa. Tajusin, että sen täytyi olla laivan sumusireeni ja että meri oli sankan sumun vallassa. Nyt unta oli enää turha toivoa. Onneksi miehellä on paremmat unen lahjat, että sai nukuttua edes pätkittäin. Koko yön meri pysyi tyynenä. Aamu valkeni, mutta sumu ei hälvennyt, sireenin ääni kantautui säännöllisin väliajoin kunnes laiva tuli Turun satamaan. Saaristo jäi näkemättä, mutta olipahan erilainen, ehkä hieman aavemainenkin yö merellä.

Kallavesi  kotiintulopäivänä toukokuussa
Nyt yli 3300 km:n mittaisesta kesäkotiin tulosta on vierähtänyt jo lähes kuukausi. Tänään järven pinta ikkunan takana on peilityyni, kuikkapariskunta sukeltelee laiturin lähellä. Vastarannalla näkyy veneitä uistelemassa, kaulushaikaran hiljainen huokailu kantautuu veden yli.
Ennätin nähdä kevään tulon, hiirenkorvien puhkeamisen koivuihin, tuomien ja mustikoiden kukkivan. Kielot ja pihlajat ovat nyt kukassaan. Hidas kevään ja kesän tulo tuntuu aika hyvältä.  

                                       ***********************************************



keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Vihreiltä poluilta valkoisille hangilleko


Vihreä on keväinen polkuni 

Hieman huolestuneena olen seurannut kevään tuloa Suomeen. Ei kovin vakuuttavalta tunnu. Tarkoituksemme on lähteä viikonloppuna ajelemaan kohti kotimaata. Saapa nähdä miten pitkälle kesärenkailla päästään. Jännittää myös, ehditäänkö kotipihalle vielä rakentaa lumiukko, joko jäät ovat järveltä lähteneet.
Vaalien toinen kierros meni odotusten mukaan ja Ranska sai uuden nuoren presidentin. Toivottavasti Emmanuel Macron osaa ja onnistuu taitavasti luotsaamaan valtakuntansa parempaan huomiseen. Tehtävä ei tule olemaan helppo, paljon viisautta ja voimia nuori mies tarvitsee.
Laukut on haettu varastosta. Taas voi ajatella Herman Hessen sanoin, että ”on lumousta joka matkaan lähtö”. 
Mieli kuitenkin vaeltelee vielä keväisen kuutamoillan tunnelmissa. Yksi kevään helmistä oli tanssin ja musiikin täyteinen ilta teatterissa. Espanjalaisen Ballet Murcian lahjakkaat esiintyjät tanssivat täydelle katsomolle Carmenin intohimoisen ja traagisen rakkaustarinan. Päässä soi yhä Bizetin mahtava Habanera ja arkiaskareet sujuvat kantojen kopistessa flamencon tahtiin, mikä ilmeisesti näyttää huvittavan puolisoa.

Vihreältä näyttää myös vesi kanaalissa
Täällä Ranskan tuulisessa kolkassa on viime viikkoina saatu nauttia jo monesta kesäisestä päivästä. Onneksi vielä ei ole ollut rasittavia helteitä, ainoastaan alkukesän raikasta vehreyttä. 
Lähtöön sisältyy aina myös haikeutta, niin nytkin kun maisemat jäävät kauneimmilleen, kaupungin ylle pääskyset kaartelemaan taivaan sineen. Mutta ei auta, muuttolinnun sielu vaatii lähtemään.

Aude-joella vesi on kirkkaampaa, kukat valkoisia

Nämä unikot eivät kai multaa tarvitse, suoraan asfaltista nousseet

**********************************************************




tiistai 25. huhtikuuta 2017

Vaalisunnuntai

Nyt kukkivat nämä puut (ehkä ruusuorapihlaja)
 Viime sunnuntaina äänestettiin Ranskassa 1. kierros presidentin vaaleissa. Toiselle kierrokselle pääsivät Emmanuel Macron 23,9 % ja Marine le Pen 21,7 % ääniosuuksilla. Nämä Välimeren lähellä olevat seudut ovat Marine Le Penin alueita. Carcassonnessa hän nousi tämän kierroksen voittajaksi saaden äänistä 28 %, Emmanuel Macronin äänisaalis täällä oli 20 %. Toinen kierros näiden finalistien kesken käydään toukokuun 7. päivänä.
Meidänkin postilaatikkoon oli pudotettu yhden ehdokkaan esite. Niinpä sitten tavasin sanakirjan kanssa Emmanuel Macronin ohjelmalehtistä. Hyviltä ja maltillisilta vaikuttivat vaalilupaukset. Harmi vain, että minulla ei ole äänioikeutta näihin vaaleihin.

Vaalisunnuntai oli kevään lämpöisin päivä. Lämpömittarin lukema oli + 27 astetta ja kaupunki näytti nauttivan suloisesta suvipäivästä. Katukahviloissa ja puistoissa meno oli varsin leppoisaa, nuoriso istuskeli joen ja kanaalin rannoilla. Varmaan monet asukkaat olivat äänestyksensä jälkeen lähteneet maaseudulle. Mekin ajoimme muutaman kilometrin päähän kanaalin varrella olevaan ravintolaan sunnuntailounaalle. Saimme pöydän terassilta kaiteen viereltä ihan veden ääreltä. Tunnelma oli leppoisa täälläkin, kevyt puheensorina lähes vaimeni pieniin vilvoittaviin tuulenhenkäyksiin. Paikka oli viehättävä, ruoka hyvää ja tarjoilu ystävällistä. Tänne olisi mukava tulla toistekin.
Olimme jo pois lähdössä kun huomasimme, että kaiteen lähelle oli uinut sorsaemo esittelemään komeaa poikuettaan. 
 

**********************************************************
  


tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kirsikkapuiden kukkiessa


Maaliskuussa
kukkivat kirsikkapuut
Vuosimiljoonia sitten
kirsikkapuiden kukkiessa
viimeinen vanha lohikäärme
syöksyi kohti liekehtivää iltataivasta
tulta säkenöiden
purppuraan kadoten.

Toisinaan täysikuun aikaan
valkeiden kirsikankukkien
pudotessa helähtäen tuuleen,
pienten rumpujen soidessa
voi nähdä
miten varjoni ja minä       
tanssimme kuun pinnalla.

                                                                                           *********************

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Kevätsäät ja terapiakissa

Mantelipuu kukkii
Alkanut maaliskuu onkin ollut aikamoista lämpötilojen vuoristorataa, nollasta nopeasti + 27 asteeseen, synkästä pilvimassasta huikeaan päivänpaisteeseen, tuultahan täällä on aina. Vielä autioita kunnaita kaunistavat tällä hetkellä vaaleanpunaisena vaahtona kukkivat mantelipuut. Viiniköynnökset pelloilla odottavat vielä kovin paljaina vihreitä hiirenkorviaan. Eipä ihme, koska ensilumi saatiin vasta reilu viikko sitten. Mediakin noteerasi tapahtuneen.


Ensilumi



De l'exceptionnel mais pas de record de froid ni de chute de neige pour un 4 mars à Carcassonne
Le 05 mars à 06h05
Oli aika käydä entisessä kotikylässä viehättävän omalääkärimme luona. Vaikka muutimme pois kylästä, emme halua vaihtaa mukavaa tohtoriamme. Niinpä eräänä iltapäivänä ajoimme entiseen kyläämme. Kadut olivat autiot, kylä hiljainen. Lääkärin odotushuoneessa tervehdykseemme vastasi viisi vuoroaan odottavaa henkilöä. Arvelin, että odotusaika venyisi pariin tuntiin, joten kaivelin laukusta mukaan ottamani dekkarin. Jostakin syystä puheliaat ranskalaiset muuttuvat varsin hiljaisiksi lääkärin luokse pääsyä odotellessaan. Niin oli nytkin. Joku selaili pöydän lehtipinosta ottamaansa moneen kertaan luettua lehteä, muutama räpläsi kännykkäänsä. Seuraavana vuorossa oleva tuijotti keskittyneenä suljettua vastaanottohuoneen ovea. Äänettömässä seurassa oli helppoa syventyä kirjani mystiseen murhatutkimukseen.
Lähes kaksi tuntia myöhemmin oli tulossa meidän vuoromme. Puoliso tarvitsi terveystodistuksen liittyäkseen kaupungin tennisklubiin, minulla asiana oli lääkkeiden uusinta. Vastaanottohuoneen ovi vain pysyi kiinni. Kaksi tuntia kului, ylikin, varmaan verenpainekin jo nousi. Vihdoin ovi avautui ja tohtori tuli kutsumaan meitä. Hän kehotti meitä menemään vastaanottohuoneeseen, itse hän jäi hetkeksi jututtamaan jälkeemme tulleita potilaita. 

Terapiakissa
Vastaanottohuoneessa oli hauska ja yllättävä näkymä. Tohtorin kirjoituspöydällä köllötteli selällään itseään venytellen iso pörröinen kissa, ojenteli meille tassujaan. Siinä sitten rapsuteltiin ja siliteltiin silkkiturkkia, otus kehräsi tyytyväisenä ja uskon, että verenpaineemme laski tällä terapialla normaalilukemiin. Pian tohtorikin tuli ja kertoi, että lemmikkinsä oli koditon kulkukissa, elellyt aikansa kadulla ja hakeutunut hänen rappusilleen ruuan toivossa. Jonakin kylmänä päivänä livahtanut potilaan vanavedessä odotushuoneeseen, siellä käpertynyt nurkkaan nukkumaan, ollut kuin kotonaan. Hyvin olikin kotiutunut, turkki kiilsi puhtaana ja harjattuna, paino lähenteli varmaan 10 kiloa. Tohtori oli varsin hyväntuulinen, ylpeä ja onnellinen lemmikistään. Varsin raamatullisen nimen oli juutalainen tohtorimme kissalleen antanut. Barabbas kai arveli, että nimi kuin nimi ja kehräsi raukeana ja painavana milloin kenenkin meistä sylissä. Ilmeisesti kylän asukkaat eivät ole kissoille allergisia ja jos ovat, lie valinneet lääkärikseen jonkin toisen kylän neljästä lääkäristä.  
Lähes tuntia myöhemmin terveystodistus ja uusittu resepti laukussa, poskisuukoin hyvästeltyinä poistuimme pimenevään iltaan. Toivottavasti Barabbaksen terapia sai myös seuraavan, turhautuneena vuoroaan odottaneen potilaan verenpaineen normaalilukemiin

                         *********************************************

tiistai 28. helmikuuta 2017

Vieraita, matkustelua, säikähtelyä, osa 2

Matka jatkui hiljaisen pohdiskelun merkeissä, kukin mietti mielessään ratkaisua tilanteeseen. Onneksi navigaattori osasi neuvoa vuorenrinteitä pitkin kiemurtelevan tien mäen päällä sijaitsevaan loma-asuntoon. Perillä aurinko lämmitti mukavasti ohuen utuverhon läpi. Silti pitkiä olivat minuutit kun odottelimme luvattua avainten tuojaa. 

Lopulta pelkästään espanjaa puhuva iäkäs señor saatteli meidät asuntoon. Hän oli selvästi ihmeissään neljästä matkaajasta, joilla matkatavaroina oli vain kannettava tietokone ja ensimmäisenä hätäinen kysymys, että toimiiko netti. Samalla nuorin meistä huomasi jääkaapin oveen teipatun lapun, jossa oli tarvittavat tiedot. Hän alkoi virittää laitteita toimintakuntoon samalla kun me muut yritimme ymmärtää puheliaan avaintentuojan sanoja. Emmehän me mitään ymmärtäneet, mutta ”gracias, gracias” -hymyilyin saattelimme hänet ovelle.

Juniori ilmoitti, että nettiyhteys taitaa olla aika hidas tai ei toimi ollenkaan. Tuijotimme keskittyneesti tietokoneen kuvaruudulla hitaasti pyörivää ympyrää. Aivot raksuttivat samaan tahtiin. Ideoita tuli ja meni. Mies alkoi kaivella kansiota, jossa oli auton papereita. Sieltä löytyi auton ranskalainen vakuutuskortti, sen kääntöpuolella yhtiön puhelinnumero. Koska pankki ja vakuutusyhtiö ovat samaa konsernia, oli ensimmäinen soitto löydettyyn numeroon. Puheluun vastasi henkilö, joka ilmoitti, että he hoitavat ainoastaan autojen vakuutuksia. Hän suostui kuitenkin hätääntyneistä selityksistämme heltyneenä etsimään pankin valtakunnallisen numeron. Siellä avulias keskusneiti yhdisti puhelun eteenpäin ja niin alkoi vyyhti purkautua. Noin tuntia ja monta ranska- englanti-suomi-sekakielistä puhelua myöhemmin asia oli hoidettu. Lopulta saimme numerokoodin, jolla Ranskaan palattuamme voimme omassa pankissamme vahvistaa pankkikortin kuoletetuksi. Mahtava oli helpotuksen ja onnistumisen tunne kun olimme saaneet asian hoidettua.

Oli aika hakea matkakassit parkkipaikalta autosta ja asettautua taloksi. Miesväki arveli, että ruokailu olisi paikallaan. Majoituksen esittelyssä mainittiin, että rannalle on 20 minuutin kävelymatka. Meri siinteli alapuolellamme mäntyjen lomasta. Arvelimme, että ruokapaikka saattaisi löytyä rannan tuntumasta.



Polvi kiukutteli vastaan kun laskeutuminen rannalle alkoi pitkin lukemattomia rappusia. Onneksi vieressä oli kaide, josta kiinni pitäen vuoroin etu-, vuoroin takaperin könysin raput alas. Alamäki katua pitkin kävellen sujui helpommin. Helmikuun alussa moni ravintola oli vielä kiinni, mutta ainakin yksi näytti olevan auki. Sinne pujahdimme sisään. Ohikulkeva tarjoilija viittoili tyhjän pöydän suuntaan ja sen ääreen asettauduimme. Lähipöydistä kuului pelkästään espanjaa. Myös espanjankieliset ruokalistat tuonut ruutupaitainen ikämies puhui vain espanjaa. Tilasimme neljä päivän menua, ruutupaita sai päättää mitä listalla olleista vaihtoehdoista söisimme. Juomapuoli oli helpompi tilata, agua, vino tinto ja Coca-Cola. Hyväntuulinen ruutupaita kirjasi tilauksen vihkoonsa, pörrötti juniorin hiukset ja pyyhälsi keittiöön. Palasi pian juomien ja leipien kanssa. Alkuruuaksi juniori sai ison savikulhollisen kiehuvan kuumaa lasagnea, isänsä ja pappa herkulliset leikkelelautaset, minä valtavan lautasellisen salaattia, josta riitti jakaa koko joukolle. Pääruuaksi miesväelle tulivat lautasen kokoiset naudanlihapihvit, minulle kanaa. Jälkiruuaksi ruutupaitaisen nuori suosikki sai muhkean kermavaahdolla ja suklaakastikkeella viimeistellyn jäätelöannoksen, muu seurue herkutteli crème catalan-vanukkailla. Aterian päätteeksi nautimme vielä kupposet vahvaa tuoksuvaa espressoa. Kaikki olimme tyytyväisiä annoksiimme. Hieman jännitti laskun maksun aikaan toimisiko rinnakkaiskorttini edelleen vaikka pääkortti oli kuoletettu. Ei ongelmia, hyvin toimi.

Lempeä oli iltapäivän aurinko, laiskasti aaltoili meri. Koska meillä ei ollut kiire mihinkään, jäimme kuljeskelemaan pitkin hiljaista rantakatua. Välillä poikkesimme rantahiekalle veden lähelle, välillä levähtämään penkille kadun varrelle. Jäimme katselemaan rannalle tullutta pariskuntaa ja varsinkin heidän vapaudesta villiintynyttä nuorta koiraansa. Sen riemulla ei ollut rajoja. Kuin tuulispää se kirmasi pitkin rantaa vesirajassa, pulahti vedessä, kieriskeli hiekassa, kävi pyörähtämässä isäntäväen vierellä ja taas väsymättä jatkoi temmellystään. Me vuorostamme tallustelimme pehmeässä hiekassa aallonmurtajalle venesataman luokse. Istahdimme betonikaiteelle seuraamaan kun aurinko sukelsi iltapilviin. Katuvalot syttyivät kun kiipesimme pitkin loputtomilta tuntuvia rappuja majapaikkaamme.



Nopeasti vierähtivät loman viimeiset päivät ulkoilun merkeissä joko rannalla tai mäkisillä männikköpoluilla. Ihokin sai kevyen rusketuksen meren läheisyydessä. Liian pian oli kuitenkin jäähyväisten aika Barcelonan lentokentällä. Luminen Suomi otti vastaan poikansa. Meidänkin kotimatka sujui tällä kertaa ilman ongelmia.

Kävimme matkan jälkeen omassa pankissa noutamassa uuden kortin kadonneen tilalle. Ainakin toistaiseksi tilitietojen mukaan näyttää siltä, ettei kadonnutta korttia sen muutaman tunnin aikana kukaan ehtinyt väärinkäyttää. Nyt meillä on puhelimiin ja aika monelle lapullekin merkitty numerot, joihin soittaa jos pankkikortti pääsee katoamaan.  


                                         *************************************

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Vieraita, matkustelua, säikähtelyä, osa 1

Suomesta tuli mieluisia vieraita, aikuiseksi varttunut pojanpoika ja isänsä. Lensivät Helsingistä Barcelonaan. Siellä jäivät päiväksi katselemaan kaupunkia. Samaan aikaan meidän iltapäivämme kului kaupunkimme teatterissa. Siellä katselijoita viihdytti ”Iloinen leski”-operetti. Kauniita olivat lavasteet, upea valaistus ja puvut, taitavia orkesteri ja esiintyjät. Miinuksena teatterin surkeat äänentoistolaitteet, jotka veivät osan esityksen nautittavuudesta.
Seuraavana päivänä vieraamme matkasivat vajaassa kolmessa tunnissa erikoisnopealla TGV-junalla Narbonneen ja sieltä paikallisjunalla tänne Carcassonneen. Etelä-Ranskan pilvinen ja tuulinen talvi säilytti otteensa koko visiitin ajan. Ei päässyt aurinko kalpeaa ihoa ruskettamaan. Sään viileydestä huolimatta isä ja poika halusivat joka päivä ulkoilla, joko kävellä tai juosta pari pitkää lenkkiä. Varmasti tuntevat kaupungin ja sen ympäristön nyt meitä paremmin.
Jonakin päivänä, jolloin lämpömittari näytti + 6 astetta, ajettiin rannalle, missä harmaatyrskyinen meri pauhasi ja tuuli riehui. Siellä kauhuksemme suomipoika päätti sukeltaa hyisiin aaltoihin. Katsojien sydämet melkein pysähtyivät, mutta uhkarohkea sukeltaja ei saanut edes nuhaa tempauksestaan.
Yleensä jäin kipeähkön polveni kanssa hoitamaan ruokahuoltoa. Kiitettävästi maistui yksinkertainen kotiruoka. Käytiin muutaman kerran ravintolassakin syömässä, mutta pieniä olivat annokset urheilijanuorukaisen mielestä. Sentään noutopizza lähes kaikkine lisukkeineen vei nälän. Ilta- tai yöelämä ei vieraitamme kiehtonut. Varsin mukavia olivat meistäkin yhteiset iltatuokiot juttuineen ja muisteluineen. 
Kymmenen päivää vierähti nopeasti. Enimmäkseen oli tuulista pilvipoutaa, seassa joitakin sadekuuroja. Loppulomalle säätiedotus lupasi jatkuvaa sadetta. Hieman parempaa säätä se lupasi etelämmäksi Espanjan puolelle, mahdollisesti jopa aurinkoakin. Sitä päätimme lähteä hakemaan. Netistä etsimme majapaikan viimeisille lomapäiville. Niin pääsi sininen kulkurikin välillä toisiin maisemiin.
Koko yön kestänyt sade jatkui lähtöaamuna.  Kovin harmaa ja alakuloinen oli maisema tien varsilla. Ankeina kyhjöttivät mustarunkoiset köynnökset autioilla, liejuisilla viinipelloilla. Lehdettöminä seisoivat puut sadesumussa peltojen reunamilla.
Kun käännyimme Barcelonaan vievälle moottoritielle, pilvet harvenivat ja sade lakkasi. Automatka sujui hyvin, liikenne oli melko rauhallista. Espanjaa lähestyttäessä tiekin oli kuivunut. Maiden välisen rajan ylityksen jälkeen pistäydyimme pikaisesti kahvilla jollakin huoltoasemalla.
Seuraava pysähdys oli moottoritien maksupaikka ennen Barcelonaa. Se oli myös säikähdyksen paikka. Kuski ei löytänyt enää maksuvälineenä ollutta ranskalaista pankkikorttiaan lompakosta. Onneksi minulla oli rinnakkaiskortti mukana ja sillä saatiin maksu hoidettua.
Heti maksupaikan jälkeen oli tien levennys. Auto sinne ja alkoi vimmattu kortin etsintä. Eihän sitä mistään löytynyt. Tultiin siihen tulokseen, että kortin on täytynyt pudota huoltoasemalle kahvilla käynnin yhteydessä. Todettiin, että 150–180 km:n mittainen paluumatka takaisin on liian pitkä. Tuskin kannattaa lähteä etsimään edes huoltoasemaa, varsinkaan kun kukaan meistä ei osannut paikallistaa sitä. Luultavasti liian myöhäistäkin. Jos huoltoasema löytyisikin, tuskin enää korttia. Viisainta olisi kuolettaa kortti mahdollisimman pian. Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Puhelimen muistiin olikin jäänyt tallentamatta tarvittava numero johon soittaa ja kuolettaa kortti. Päätettiin, että vieraassa maassa tien levennykselle on turha jäädä pähkäilemään kun majapaikkaan ja mahdolliseen nettiyhteyteen on vain tunnin matka.

Jatkuu…
                        ***********************************************
                        

lauantai 11. helmikuuta 2017

Pitäisikö olla huolissaan

Minulla on tosi vaatimaton facebook-tili. Se on lähinnä lasten, lastenlasten, muutaman muun sukulaisen ja tutun kanssa viestittelyä varten. Monikaan heistä kun ei enää käytä sähköpostia. Syksyn aikana alkoi facebookiin tulla kaveripyyntöjä amerikkalaisilta sotaherroilta. Kovin olivat komeita ja arvokkaan näköisiä mitalit rintapielissään. Aluksi ajattelin, että ovat varmaan vahingossa eksyneet sivulleni ja enempää ajattelematta torjuin pyynnöt. Muutaman viikon kuluttua tuli taas eräältä sympaattisen näköiseltä majurilta kaveripyyntö. Näytin miehellenikin sotilashenkilön kuvaa ja epäluuloinen kun olen, arvelin, että onkohan tässä takana joku Salaisen palvelun juoni. Miehen mielestä tuskin mikään vakoilujärjestö on minusta kiinnostunut. Silti torjuin sitten tämänkin unelmien prinssin kaveripyynnön.
Mikä helpotus olikaan sitten vuoden lopulla lehdistä lukea, että asialla olivat tällä kertaa ihan rehelliset rahahuijarit, eikä mikään CIA. Harmillista kuitenkin, että nämä rikolliset onnistuivat valepersoonien kuvien avulla petkuttamaan rahaa hyväuskoisilta suomalaisnaisilta.
Se ongelma kohdaltani on ratkennut. Nyt sen sijaan hämmästelen Bloggerin tilastoja. Sen mukaan blogissani kävijöiden määrä on moninkertaistunut loppuvuodesta. Mikä merkillisintä, valtaosa kävijöistä on Bloggerin kartan mukaan USA:sta, ihan sieltä Alaskasta lähtien maan eteläosiin asti. Ihmettelen vain miten suomenkielinen, erittäin harvoin päivittyvä tylsä blogi voi kiinnostaa niin suurta joukkoa. Olisikohan mielenkiinnon syy mainio Google-kääntäjä. Ainakin ranskankielestä suomeksi kääntäessä se osaa tehdä vallan ihmeellisiä tarinoita.  Ehkä se voi yhtä hyvin onnistua suomesta englanniksi satuillessaan. Luultavasti kyseessä on vain joku Bloggerin tilastoharha haamulukijoista.


                                         *****************************************