tiistai 30. marraskuuta 2010

Karhu muistelee

Istun joogamatolla kellarihuoneen lattialla. Nojaan kylmään betoniseinään. Silti minulla on kuuma. Rose istuu viereisellä matolla. On menossa viikoittainen jumppatuntimme Rosen talon kellarikerroksessa. Olemme noin puoli tuntia lämmitelleet polkemalla kuntopyörää ja tallustaneet juoksumatolla. Nyt pieni lepohetki ennen venyttelyä. Siinä istuessa muistelemme kouluaikojen liikuntatunteja. Rose muistaa, että jumppatunnilla piti kiivetä köyttä pitkin salin kattoon ja laskeutua viereistä köyttä pitkin alas. Kysyn, pääsikö hän kattoon asti. Kyllä se häneltä oli onnistunut. Kerron, että sama temppu piti tehdä aikoinaan minun koulussakin. Kerron myös, että minä en jaksanut kiivetä kuin puoliväliin. Siihen voimani loppuivat ja alas liukuessani köysi poltti jaloista ihon rikki. Opettajasta se oli vain hupaisaa. Siitä päivästä lähtien inhosin jumppaa, ehkä opettajaakin. Inhosin siihen asti kunnes hän opetti meitä tanssimaan. Kehruuvalssista se alkoi. ”Kehrää, kehrää tyttönen. Huomenna saat sinä sulhasen… ” Opettelimme myös wienervalssia, hypimme jenkkaa ja polkkaa. Opettaja säesti tanssiamme salin vanhalla pianolla. Ehkä piano oli epävireinen tai soittajan taidot vajavaiset, mutta se ei haitannut liikunnan riemua. Meillä oli siivet selässä ja kantapäissä kun saimme liidellä ja kirmata ympäri salia musiikin tahdissa. Seuraavana kesänä enon häissä sain tanssia isän kanssa oikean ensivalssini. Se oli yksi 12 vuotiaan elämäni kohokohtia.
Palaamme tähän hetkeen ja joogamatolle. Rose päättää opettaa minulle vähän rentoutumista ja joogahengitystä. Makaamme rentoina matoillamme. Opettajani kehottaa minua siirtymään ajatuksissani johonkin mieluisaan paikkaan. Palaan hymyillen tanssisalin muistoihin. Rose kehottaa sisäänhengittämään nenän kautta vatsaan asti, pidättämään hetken hengitystä ja sitten rauhallisesti uloshengittämään. Toistetaan tämä 10 kertaa. Havahdun Rosen nauravaan kysymykseen, nukahdinko. Kyllä. Sanon olevani pohjoisten metsien karhu, joka tähän aikaan vuodesta vaipuu talviuneen. Pyydän, että hän herättäisi minut maaliskuussa. Rose kikattaa vastaukselleni. Teemme vielä kissanselkävenytyksen ja rullaamme pois joogamattomme. Rose lukitsee oven jälkeeni ja menee yläkertaan keittämään miehelleen kupillisen yrttiteetä. Minä kipitän kotiin, mutta matkalla on pakko tehdä muutama - vaihtoaskel hyppy, - vaihtoaskel hyppy. Hetkeksi pysähdyn katselemaan Pyreneiden vuoriston lähes 2.7 km:n korkeuteen nousevaa Canigou-vuoren silhuettia.

Canigou

                   ***********************************************************

maanantai 22. marraskuuta 2010

Punarinnan kanssa kaupassa


Pari kertaa kuukaudessa käymme ruoka-ostoksilla Carcassonnen laitamilla olevassa isossa Géant-marketissa. Sieltä löytyy yksi mieliviineistämme ja muutamia juustoja, joita emme ole muualta löytäneet. Niin vain tämä suomalainenkin on omaksunut ranskalaisia ruokamieltymyksiä. Aamukahvin kanssa pitää toisinaan avata rapea patonki, voidella se voilla tai tuorejuustolla, lisätä joukkoon marmeladilla, sulkea kiinni ja nauttia maitokahvin kera. Ranskalainen kastaa tällaisen patongin kahviin, ehkä minäkin teen niin jonakin aamuna.

Perjantaina lounasaikaan marketissa ei ollut paljoakaan asiakkaita. Voi ja lampaan maidosta tehty tuorejuusto ” La mousse de Brebis” löytyivät helposti. Myyjät järjestelivät joulutavaroita näyttäviksi röykkiöiksi lähelle sisääntulo-aulaa. Olin tyytyväinen, että taustalla soiva musiikki ei ollut joulumusiikkia vaan rauhallista soulia. Nyt vielä pari pulloa mieliviiniä, sitten kassalle ja kotiin. Etsin tuttua etikettiä pullojen joukosta kun jäin kuuntelemaan musiikkia, johon sekoittui linnunlaulua. Ajattelin, että tosi hienosti sointuvat yhteen. Kuljin pullorivistöä tarkkaillen kauemmaksi. Huomasin, että musiikki soi ennallaan, mutta linnunlaulu vaimeni. Kun palasin takaisin, linnun ääni voimistui. Niinpä aloin katsella kohti avointa kattoa, jossa ilmanvaihtoputket ja sähkökaapelit risteilevät. Siellä korkealla hämärässä kaapeliputken päällä istui pieni punarinta ja lauloi kuin pihapuussa huhtikuisena aamuna. Täällä sirkutat sinä sielulintuni, joka hyppelehdit lähelläni kun teen pihatöitä sekä Suomessa että Ranskassa. Mieliviinikin löytyi hyllyltä ja lastasin sitä kärryyn. Sitten vilkaisin ympärilleni näkyisikö muita asiakkaita. En huomannut ja niinpä taputin pienet varovaiset aplodit kohti kattoa. Punarinta jatkoi lauluaan ja selkäni takaa kuului ”bravo”. Äh, joku oli kuitenkin huomannut. Nolotti. Paikalle oli tullut toinenkin viininostaja. Valkohapsinen monsieur, joka poistui kohti kassaa ja nosti mennessään vielä virnistellen peukalon pystyyn. Vanha hippi mokkaliivissä ja saappaissa, tukka solmittu kengännauhalla niskaan poninhännäksi.

Kassan lähellä odotteli mieheni, joka kurkisti kärryihin ihmetellen miksi olin lastannut kahdeksan pulloa viiniä kahden asemasta. Eikä ymmärtänyt yhtään kun vastasin, että punarinnan ja hipin takia.

Aiemminkin olen huomannut, että joissain marketeissa linnut lentelevät katon rajassa ja pohdiskellut niiden oleskelun vaikutusta ruokatavaroiden hygieniaan. Mutta ennen en ole noteerannut linnun laulua. Ehkä normaalisti kaupat ovat täynnä ihmisiä ja muuta melua.


 **************************************************************

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Outoja asioita tutuissa paikoissa

Outoja olentoja iltataivaalla
Iltaisin unta odotellessani luen Suomesta tuotuja kirjoja. Eilen sain loppuun lähes 700-sivuisen jännitysromaanin, Kate Mossen kirjoittaman Kryptan. Aiemmin olen lukenut hänen kirjoittamansa Labyrintin.

Molempien kirjojen tapahtumat liikkuvat kahdella eri aikakaudella. Sekä nykyajassa että menneisyydessä, Labyrintti 1200-luvulla ja Krypta 1800-luvun lopulla. Kirjojen juonet ja henkilöt eri aikakausilta kietoutuvat monimutkaisesti toisiinsa. Urheat naiset ovat päähenkilöinä molemmissa kirjoissa. Kryptassa tapahtuu yliluonnollisia asioita, tärkeässä roolissa ovat myös tarot-kortit. Enemmän kuin kirjojen juonet tai henkilöt, minua kiehtovat kirjojen tapahtumapaikat. Ne ovat todellisia ja tuttuja paikkoja lähialueella. Suurin osa tapahtumista on fiktiota, mutta myös historian saatossa olleita tositapahtumia.

Kirjoittaja on englantilainen toimittaja-kirjailija, hyvin tunnettu kotimaassaan. Hänellä on myös talo Ranskassa täällä lähistöllä, ollut jo 20 vuotta. Hän mainitseekin, että nämä maisemat ovat inspiroineet häntä kirjoittamaan molemmat kirjansa. Labyrintti on käännetty jo 38 kielelle.

Englanniksi ja ranskaksi on ilmestynyt hänen kolmaskin näihin maisemiin sijoittuva kirjansa The Winter Ghosts, ranskaksi Fantômes d’hiver. Odotan, että sekin suomennetaan ja pääsen lukemaan uusia kiehtovia asioita asuinseudultani.

Tarot-kortteja käytetään ennustamiseen. Jos tarvitset ratkaisua ongelmiisi, nämä kortit  auttavat muutamalla hiiren näpäytyksellä, kokeilehan.

Muuten, nukuin viime yönä 10 tuntia.

            *********************************************************

lauantai 13. marraskuuta 2010

Löytöjä kirjakaupasta

Syksyn ensimmäiset vieraat ovat lähteneet. Osa meni Belgiaan, osa Espanjaan. On vähän haikea olo rattoisan yhdessäolon jälkeen. Niinhän se pitää ollakin. Talo elää taas tavallaan.
Almanakka kertoo, että pian on parin ystävättären syntymäpäivät. Molemmat opiskelevat ranskaa. Löytyisikö kirjakaupasta lahjaksi jotain sopivaa luettavaa. Kylästämme on kirjakauppa lopetettu, joten on mentävä katsomaan kaupungin kirjakauppojen valikoimia.


Puhdistus

Tuskin ehdin ovesta sisälle kun katse kiinnittyy telineeseen, jossa komeilee Prix Femina Étranger palkitun Sofi Oksasen Purge (Puhdistus). Suomalaisasiakkaan sydämen tienoilla läikähtää lämpimästi. Pitäähän sitä kirjaa hetkinen selailla. Takakannen lehdistöarvostelussa mainitaan, että jos luet vain yhden kirjan vuodessa, lue tämä. Laitan kirjan takaisin telineeseen ja toivotan mielessäni ranskalaislukijalle nautinnollisia lukuhetkiä.


Siirryn keittokirja-osastolle. Valikoima on valtava. Eihän tästä paljoudesta löydä mitään. On paksuja, upein värikuvin varustettuja teoksia ruokalajeittain. Jo kuvien katselu saa veden kielelle. Sivupöydälle on pinottu pienempiä kirjoja ja sieltä se löytyy. Kirja tämän alueen ruokaresepteistä entisajoilta tähän päivään.

Toiselta osastolta lahjaksi löytynyt pikku kirjanen sisältää huomioita vanhenemisesta.
Tässä muutama sanakirjan kanssa käännetty esimerkki ranskalaisten vanhenemisesta.

Siitä tietää tulleensa vanhaksi
- Kun ravintolassa tilaa luumukeittoa ja tarjoilija kehuu, että erinomainen valinta.
- Kun mieluiten katsoo elokuvia, jotka alkavat klo 11 aamulla.
- Kun ajattelee, että CD on lyhenne vakavasta sairaudesta.
- Kun puhelinmuistiossa suurin osa on lääkäreiden numeroita.
- Kun ei ole käyttöä puhelinvastaajalle, koska on aina kotona tavoitettavissa.

Nuoruuden salaisuus on elää kohtuullisesti, syödä hitaasti ja valehdella ikänsä.

Nainen istahti puiston penkille vanhan miehen viereen.
”Tehän näytätte kovin tyytyväiseltä. Mikä on pitkän ikänne salaisuus?”
”Poltan kolme askia tupakkaa päivässä, juon 12 pulloa viskiä viikossa, syön läskiä, enkä ikinä harrasta liikuntaa.
”Sehän on ihmeellistä! Minkä ikäinen olette?”
”25 vuotias”, vastasi mies.

                      *********************************************

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Iltapäivän askeleita


Siestan aikaan annan askelten viedä kylän hiljaisille kaduille. Pihassa pysähdyn ensin ihmettelemään krysanteemeja, jotka syksyisin Pyhäinpäivän aikaan puhkeavat kukkaan ja kukkivat karussa maassa monta viikkoa. Ensimmäisenä syksynä ostin ne jostain tarjouksesta. Hakkasin vasaralla ja hakulla niille kolot kivikkoiseen maahan, johon ne ihmeekseni juurtuivat.



Eipä näy mitään liikennettä pääkadulla kun laskeudun parkkipaikalle. Pysäköidyn auton alta livahtaa harmaaraitainen kissa pensaiden taakse suojaan. Katselen parkkialueen reunustan istutuksia. Kauniita ovat kukat ja hyvin hoidettuja. Niitä kastellaan ja lannoitetaan, rikkaruohot kitketään.

Kellastuvien puiden takana näkyy luostarin torni. Kävelen verkkaisesti sitä kohti. Luostarin muurilla punastelee villiviini. Linnut eivät pidä siestaa vaan konsertti lähistön puissa jatkuu taukoamatta. Sade pääsee yllättämään ja ylämäkeä kotiin kiivetessä ehdin kastua kunnolla.


Myöhemmin iltapäivällä sateen tauottua ajamme muutaman kilometrin päähän tekojärvelle. Pääsen luonnonhelmassa jatkamaan kesken jäänyttä kävelyäni.





Hiljaista on järvelläkin. Pari onkimiestä istuskelee rannalla, linnut soutelevat aalloilla. Tie kaartelee mäntyjen lomassa, kauempana näkyvät hiekkaiset kukkulat ja viinitarhat. Pian ilta hämärtyy. Kotiin tultua jään parvekkeelle seuraamaan lintuparvien taitolentoesityksiä ennen pilvisen pimeän laskeutumista.



***************************************

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Lapsuusmuistoja - viestihaaste

HPY Ranskasta ja Vihreät niityt Irlannista ovat haastaneet kertomaan muutamia asioita lapsuudesta.
Muistanko vielä jotakin:
1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen ”Mikä sinusta tulee isona? ”

Sehän oli selvä, että minusta tulee joko karjakko tai merikapteeni. Onneksi ei tullut kumpaakaan, koska pelkään ja kunnioitan liikaa sekä merta että lehmiä.

2. Mistä sarjakuvista pidit eniten?

Luulen, että varhaisimmat sarjakuvahahmot ovat Kieku ja Kaiku, sekä Vihtori ja Klaara.
Sitten kun olin oppinut lukemaan, tyylikkään Taika-Jimin seikkailut kiehtoivat minua.

3. Lempileikkejäsi

Kesäisin vedessä pulikointi, sukeltelu, hajoavien lauttojen rakentelu ja niillä seilaaminen. Sain olla se haaveitteni kapteeni hajoavassa laivassa.
Rantahiekalle tämä karjakko rakensi navetat ulpukkapossuille ja käpylehmille. Voikukan haituvista tehdyt lampaat leijailivat navetasta kesätuulen mukana poutapilviksi taivaalle.
Talvella pihalle kohosivat komeat lumilinnat salakäytävineen. Ne toimivat myös lumisotien linnoituksina. Lumiukoilla oli oma lumilyhdyin valaistu alueensa. Hiihto jäi vähemmälle koska kotitekoiset sukset katkesivat usein jo ensireissulla.
Keväisin ja syksyisin oltiin hippasilla ja piilosilla usein iltapimeään asti. Siitä hyvästä kotona saatiin sapiskaa. Leikkiminen omatekoisilla paperinukeilla oli sadepäivien viihdykettä, samoin lukeminen.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

Opettajani tuli yllättäen 8-vuotispäivilleni. Hän toi lahjaksi pienen valkoisen kissanpennun, jolla oli kirkkaan siniset silmät. Miten onnellinen olinkaan ihanan opettajani yllätysvierailusta ja suloisesta lahjasta. Myöhemmin ilmeni, että kissaparka oli kuuro. Sen lyhyt elämä päättyi auton alle. Kaipasin sitä kauan.

5. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?

Unelma jäätanssista on vielä toteutumatta.

6. Ensimmäinen lempiurheilulajisi

Keväisten pälvien paljastuttua pihalla hypättiin narua tai ruutua tuntikausia. Kyllä se ihan urheilulta tuntui.

7. Ensimmäinen musiikki-idolisi

Pieneen tyttöön suuren vaikutuksen teki Gershwinin Summertime, Louis Armstrong ja Ella Fitzgerald.

8. Paras joulu- tai muu lahjasi

Lapsuuden joululahjoista parhaita olivat kirjat. Ensimmäinen oma kirjani oli Aili Somersalon kirjoittama ”Mestaritontun seikkailut”. Samana jouluna saimme ensi kerran sodan jälkeen rusinoita. Juuri lukemaan oppineen nautintona takkavalkean ääressä oli jännittävä kirja ja kupillinen rusinoita. Muutaman päivän kuluttua yritin jakaa sadun taikaa ja lukea kirjaa ääneen nuoremmille sisaruksilleni. Aika pian he kyllästyivät kuuntelemaan jankkaustani ja häipyivät omille teilleen. Seuraavana jouluna sain lahjaksi kirjan ”Iris rukka”. Sitä en enää halunnut jakaa kenenkään kanssa.


Haasteen ja viestikapulan voi linkittää edelleen henkilöille, joiden toivoo jatkavan ketjua.
Haaste ei velvoita ketään, koska ystävyyskin on vapaaehtoista.

Aimarii, AirelleEllinoora, Famu falsetissa ja Rita, millaisia lapsuusmuistoja teille noista kysymyksistä tulee mieleen.



 
 
              *****************************************************************